Kävimme isäni Teuvon kanssa katselemassa pitkästä aikaa Bocciaturnausta.
Turnaus oli Satakunnan- ja Pirkanmaanpiirien bocciaturnaus, se järjestettiin 29.3.2016 Jämillä Jämiareenalla.
Olimme tietysti edustettuina myös firman puolesta. Turnauksessa pelattiin nahkapalloilla, valmistamamme on muovisia joten niillä ei tässä turnauksessa olisi voinut pelata. Pallojen virallisuuden päättää kisän järjestäjät.
Kyllä me silti kauppojakin teimme ja moni pallojamme testannut tykkäsivät niiden käteen istuvuudesta sekä niiden liikkeestä. Myös asiakas, joka vuosia sitten oli pallot meiltä ostanut kehui, että jos pallollamme osaa heittää, osaa myös nahkapallolla.
Peli näytti kivalta, kiivastakin kamppailua oli havaittavissa. Myös vuoden vanha tyttäreni olisi kovasti tahtonut päästä palloihin käsiksi. Luulen kuitenkin ettei pelaajat tästä olisi tykännyt, vaikka kovasti hänelle lirkuttelivatkin. Nappailin paljon kuvia uusittavaa esitettä varten ja tietysti tänne blogiimme näytille.
Latailenpa tähän muutamia kuvista.
Turnauksen avauspuhe
Pallojen valmistaja Teuvo Hakanen (vas)
Peli alkaa valkoisen pallon heittämisellä
Pallojen etäisyys mitataan tarkkaan
Turnauksessa oli sekä naisten- että sekajoukkueita
Turnauksen nuorin kannattaja otti rennosti :)
Mukava päivä ja oli mukava nähdä pitkästä pitkästä aikaa palloja toiminnassa! :)